Kuka?

Minä
22-vuotias myyjä, työnhakija ja keväällä 2021 Hämeen ammattikorkeakoulusta valmistunut liiketalouden tradenomi. Asun tällä hetkellä Hämeenlinnassa, mutta olen alunperin kotoisin Kangasalta.

Koulutus
Olen valmistunut ylioppilaaksi Sammon keskuslukion viestintälinjalta keväällä 2018. Halusin aikoinaan hakea lukioon miettimään tulevaisuuden vaihtoehtoja sekä kasvattamaan yleissivistystä. Sammon keskuslukion viestintälinja valikoitui ensimmäiseksi hakuvaihtoehdokseni, koska olin jo tuolloin hyvin vahvasti kiinnostuntut viestinnästä ja etenkin journalismista.

Keväällä 2018 tehty yhteishaku oli jännittävää aikaa, enkä vielä tuolloinkaan ollut ihan varma siitä, mitä isona haluaisin tehdä. Hain opiskelemaan montaa erilaista alaa muutamaan eri kaupunkiin ja lopputuloksena oli paikka liiketalouden opintoihin Hämeen ammattikorkeakoulussa. Olen ollut paikan ottamiseen hyvin tyytyväinen ja tradenomin opinnot ovat osoittautuneet hyvinkin omiksi.

Syksyllä 2018 aloitetut opinnot alkoivat yleisellä perehtymisellä liiketalouden toimintaan ja sen maailmaan. Alusta asti on päässyt tekemään konkreettisia asioita, eikä ole pelkästään tarvinnut istua luennoilla. Ensimmäisen opiskeluvuoden aikana perehdyttiin markkinointiin, yrityksen perustamiseen, liikeideoiden suunnitteluun, kirjanpitoon ja laskentatoimeen. Mukaan mahtui myös kielten opiskelua niin englannin kuin ruotsinkin osalta, myös äidinkielellisiä taitoja kartutettiin viestinnän kursseilla.

Toinen opiskeluvuosi liiketalouden opinnoissa alkoi syksyllä 2019. Syksyn ensimmäisen moduulin (noin 8 viikon mittainen opiskelujakso) jälkeen oli valittava omat profiloivat opinnot. Itse päädyin valitsemaan koulussamme tarjolla olevan cSchoolin, johon sisältyy siis markkinoinnin opintoja. Toinen vuosi oli cSchoolin ja markkinoinnin opintojen parissa hyvin täyteinen. CSchoolin lisäksi aikaa riitti myös markkinointirenkaalle ja Design Factoryn PDP-kurssille, jotka olivat opintojen parasta antia jälkikäteen ajateltuna.

Kolmas opiskeluvuosi sujui pitkälti koronan myötä etäopintoina, mutta jäljelle jääneet opinnot eivät siitä vaikeutuneet. Viimeinen vuosi kului lähinnä opinnäytetyön (http://urn.fi/URN:NBN:fi:amk-202102262732) ja markkinoinnin harjoittelun sekä muiden yksittäisten projektien parissa. Lopulta yksi ajanjakso tuli päätökseen ja valmistuin HAMKista toukokuussa 2021.

Harrastukset
Tällä hetkellä oikeastaan ainoana harrastuksena minulla on partio. Muuten vapaa-aika kuluu omatoimisen liikunnan parissa niin salilla kuin lenkkipoluillakin tai kavereiden kanssa aikaa viettämällä. Lisäksi olen innokas penkkiurheilija ainakin jääkiekon parissa, viimeaikoina olen myös innostunut kokeilemaan erilaisia käsityöprojekteja.

Partiotaipaleeni on alkanut Kangasalla Roineen Tytöissä (RoTy) syksyllä 2006. Nyt siis jo 13 vuotta aktiivista partioelämää takana samassa lippukunnassa. Lukioikäisenä toimin ryhmänjohtajana kolmen vuoden ajan ja sen jälkeen olen siirtynyt muihin partiojohtajan tehtäviin lähinnä lippukunnan hallituksen parissa, kuin myös erilaisten tapahtumien järjestyksessä.

Tämän hetkiset tärkeimmät partiopestit ja -projektit ovat:
– RoTy:n hallituksen jäsenenä toimiminen vuodesta 2015 alkaen
– RoTy:n lippukunnanjohtajan apulaisen pesti syksystä 2017 alkaen
– RoTy:n ohjelmajohtajan pesti 2017-2020
– Suomen Partiolaisten jäsenlehden toimittaja 2019-2020
– Kansallisen partiokilpailun ja Hämeen Partiopiirin kevätmestaruuskisojen, Leon Lenkki ja Hilkan Kilpa 2020, tehtäväryhmänjohtajana toimiminen (kilpailu siirretty keväälle 2021, joka peruuntui myös ja vastuu kevään 2022 kisoista siirtyi eteenpäin)
– Suomen Partiolaisten johtamisverkoston jäsen vuoden 2021 alusta alkaen

Suuri osa vapaa-ajasta kuluu siis vapaaehtoistyön parissa. Lippukunnan toimintavuoteen kuuluu monta tapahtumaa, joita pääsee organisoimaan ja järjestämään. Lisäksi RoTy:n hallituksen kokous pidetään kerran kuussa (kesä-heinäkuuta lukuunottamatta) ja sitä varten pidettävä vielä erillinen ohjelmajohtajiston kokous joka kuukausi. Sähköposteja ja muita juoksevia asioita tulee hoitaa viikoittain. Partion jäsenlehti ilmestyy neljä kertaa vuodessa ja jokaiseen numeroon tulee yleensä kirjoitettavaksi yksi vapaavalintainen juttu. Paljon siis etähommia tietokoneen ääressä.

Onneksi partio tarjoaa myös elämyksiä. Erilaiset tapahtumat, leirit ja koulutukset ovat kivaa vaihtelua rutiininomaiselle viikkotoiminnalle. Aina pääsee oppimaan uutta ja kehittämään itseään tai vain nauttimaan Suomen luonnosta.