Moikka ja tervetuloa mun blogiin!

Täällä kirjoittelee 20-vuotias liiketalouden opiskelija Hämeenlinnasta. Aloitin liiketalouden opinnot Hämeen ammattikorkeakoulussa, Visamäen kampuksella Hämeenlinnassa syksyllä 2018. Tällä hetkellä siis menossa toinen lukuvuosi liiketalouden tradenomin opintoja. Sain ennen joulua idean blogin perustamisesta, joka keskittyisi koulutöihin ja muihin projekteihini. Idea syntyi markkinoinnin tunnilta, jossa puhuttiin omien taitojen sekä kykyjen havainnollistamisesta ja esille tuomisesta. Opettajat näyttivät esimerkkinä muutaman muun opiskelijan blogin ja siitä idea lähti pikkuhiljaa rakentumaan.
Kirjoittaminen ja blogin pitäminen ovat minulle jo entuudestaan tuttuja. Teini-ikäisenä kirjoittelin muutamaakin eri blogia, joissa kerroin viikkojen tai päivien kuulumisia. Viime keväänä (2019) kirjoitin blogia oppimispäiväkirjan muodossa opintoihini liittyen, ja nyt olisi tarkoitus aloittaa uusi ja hieman pitkäjaksoisempi blogi-projekti.
Tähän blogiin olisi tarkoitus siis kirjoittaa kaikesta siitä, mitä kaikkea ja millaisia projekteja olen opintojeni aikana tehnyt niin koulun puolesta kuin sen ulkopuolellakin. Ideana siis hahmotella uudenlaista ja laaja-alaisempaa CV:tä, sillä kaikki osaaminen on vaikea tiivistää vain yhteen tiedostoon.
Ja mikäpä olisikaan parempi ajankohta uuden projektin aloittamiselle, kuin uusi vuosi ja uuden vuosikymmenen alku. Kliseinen ”uusi vuosi, uusi minä” täsmää tähän juttuun aivan loistavasti.
terkuin Roosa