Toisen opiskeluvuoden alkaessa syksyllä 2019 en vielä tiennyt, mitä kaikkea uusi lukuvuosi toisi tullessaan ja mihin haluaisin profiloida opintoni liiketalouden tradenomin opinnoissani. Alun perin jo kouluun hakiessa olin ollut sitä mieltä, että haluan ehdottomasti suuntautua markkinointiin, mutta päätös ei ollutkaan loppujen lopuksi niin helppo valinta. Myös taloushallinnon opinnoissa oli mielenkiintoisia asioita, joista olisi kiva oppia uutta.
Lukuvuoden ensimmäinen moduuli tuli päätökseen ja oli aika tehdä valinta, mitä seuraavaksi haluan lähteä tekemään. Päädyin kuitenkin alkuperäisen suunnitelman mukaan valitsemaan markkinoinnin polun ja koulumme tarjoaman cSchool 1 moduulin. Kyseisessä moduulissa opinnot suoritettiin projektiluontoisesti arvotuissa pienryhmissä. Meidän tiimiin kuului lisäkseni neljä luokkakaveriani ja moduuli polkaistiin käyntiin toimeksiantojen valinnoilla. Koulun puolelta tuli toinen toimeksianto ja toinen ryhmän piti etsiä itse.
Meidän tiimi lähti pohtimaan erilaisia vaihtoehtoja siitä, minkä yrityksen kanssa voisimme lähteä tekemään yhetistyötä markkinointiin liittyvän toimeksiannon parissa. Mietimme erilaisia yrityksiä niin Hämeenlinnasta kuin muualtakin Suomesta ja lähetimme useaan yritykseen sähköpostia asiaan liittyen. Lopulta Hämeenlinnan Original Sokos Hotel Vaakuna vastasi sähköpostiin myöntävästi ja sovimme tapaamisen hotellinjohtajan kanssa.
Toimin tiimissämme Vaakunan yhteistyöprojektin projektipäällikkönä ja vastasin siitä, että hommat tulee hoidettua ajallaan ja onnistuneesti. Käytännössä tämä tarkoitti yhteydenpitoa hotelliin, projektin eri vaiheiden aikatauluttamista sekä hommien delegoimista tiimiläisille.
12. 11.2019
Tiimimme ensimmäinen tapaaminen hotellinjohtajan kanssa Sokos Hotel Vaakunassa. Keskustelimme siitä, millainen toimeksianto voisi olla, ja onko hotellilla jotain ongelmaa, jonka voisimme ratkaista. Aluksi ideoimme asiakastyytyväisyydestä tehtävää tutkimusta, mutta se ei oikein tuntunut kuitenkaan sopivalta tehtävältä. Hetken pohdinnan jälkeen hotellinjohtaja ehdotti meille hotellin oman joululounaan markkinointikampanjaa ja lähdimme kehittämään toimeksiannolle raameja sen pohjalta. Sovimme siis miten meidän tiimi markkinoi joululounasta. Tavoitteeksi asetettiin edellisvuoden myytyjen lounaiden määrän ylittäminen. Lisäksi tiimimme tehtäväksi tuli pohtia oma näkökulma markkinointikampanjaan.
Hotellin oma joulukalenteri someen?
Ensimmäinen tapaaminen hotellinjohtajan kanssa oli onnistunut ja tiimimme lähti miettimään omaa näkökulmaa projektiin. Hetken ideoituamme keksimme ajatuksen hotellin omasta joulukalenterista, joka voitaisiin julkaista Vaakunan Facebook-sivuilla sekä Instagram-tilillä. Teimme ideasta nopean luonnoksen ja asetimme tavoitteeksi aktivoida hotellin somekanavia. Lähetimme idean luonnoksineen hotellinjohtajalle ja se sai hyvän vastaanoton. Siitä alkoi idean jalostaminen ja 24 luukun suunnittelu aina joulukuuhun asti.

Lopulta julkaisimme joulukalenterin pelkästään hotellin omalla Facebook-sivulla. Luukkuja julkaistiin 24 kappaletta, joista 4 luukkua oli arvontoja/kilpailuja. Jokaiseen luukkuun suunniteltiin oma kuva ja teksti niin, että hotelliketjun oma maskotti Onni Orava seikkaili luukuissa jouluisissa tunnelmissa. Minulle annettiin käyttöoikeudet hotellin Facebook-sivulle ja huolehdin, että yhdessä tiimin kanssa tehdyt luukut tuli julkaistua Facebookiin.
27.11.2019
Tiimimme puhelinmyyntipäivä hotellilla. Saimme hotellilta listat hotellin kanta-asiakkaista sekä edellis vuoden joululounalla vierailleista yrityksistä sekä henkilöistä. Lähdimme tekemään kylmäsoittoja listojen puhelinnumeroihin ja yritimme parhaan mukaan myydä joululounasta asiakkaille puhelimessa. Suorien varauksien saaminen oli hankalaa, mutta onnistuin itse klousaamaan muutaman varauksen. Lisäksi sain kerättyä puheluilla useita sähköposteja, joihin hotelli lähetti puhelinmyynnin jälkeen tarkempaa markkinointiviestiä joululounaasta. Puhelinmyynin tekeminen oli minulle uusi kokemus ja alkuun jänitti soittaa ihmisille. Pian hommasta kuitenkin tuli rutiininomaista ja puhelut sekä myynti alkoi sujua paremmin. Puhelinmyynnistä sai arvokasta kokemusta tulevaa varten ja se kehitti samalla uudenlaista myyntitaitoa.

4.12.2019
”Messupäivä” Hämeenlinnan Innoparkissa. Pystytimme Sokos Hotel Vaakunan ständin HAMKin kampuksen viereiseen Innoparkiin ja markkinoimme hotellin joululounasta yhden päivän ajan Innoparkissa sijaitseville yrityksille sekä siellä töissä käyville ihmisille. Houkuttelimme porukkaa pysähtymään ständillemme suklaalla ja arvonnalla. Arvonta veti puoleensa todella paljon porukkaa ja hotelli sai siinä samalla hyvää näkyvyyttä, vaikka suoria varauksia joululounaalle ei montaa tullutkaan.

5.12.2019
Vaakuna järjesti kanta-asiakkailleen joulupuuron hotellilla. Menimme siis aamuksi hotellille toivottamaan hyvää joulumieltä ja jaoimme hotellin tarjoamia limppuja kanta-asiakkaille heidän lähtiessään kotiin. Samalla kyselimme vielä hienovaraisesti joulounasvarauksista. Tilaisuuden jälkeen aloitimme joulukalenterin luukkujen valokuvien ja videoiden kuvauksen, sillä aiemmin olimme ottaneet vain kuvat ensimmäiseen viiteen luukkuun. Päivä venähti yllättävän pitkäksi kuvakulmia ja valmiita ideoita hioessa. Itse pääsin myös kokeilemaan maskotin työtehtäviä, esiintyessäni Onni Oravana muutamassa luukussa.
19.12.2019
Viimeinen tapaaminen hotellinjohtajan kanssa. Kokoustimme joululounaan merkeissä ja keskustelimme miten yhteistyö oli toiminut. Niin meidän tiimi kuin hotellikin oli hyvin tyytyväinen tehtyyn yhteistyöprojektiin. Asetetut tavoitteet niin joululounaiden myynnin kuin joulukalenterinkin osalta täyttyivät loistavasti eikä projektin aikana kohdattu haasteita tai ongelmia.
TOP3 – mitä opin?
- Puhelinmyynti. Puhelinmyyjän pitää esitellä itsensä ja asiansa selkeästi, mutta reippaasti. Asiakkaan mielenkiinto tulee pitää yllä koko puhelun ajan ensimmäisestä sekunnista lähtien.
- Miten ajastetaan Facebook-julkaisuja, joka helpotti joulukalenterin päivittäisessä julkaisussa. Joka päivä ei tarvinnut olla koneen ääressä tai puhelin kädessä lataamassa uutta luukkua Facebookiin.
- Facebook-arvonnat ja -kilpailut saavat todella paljon huomiota muihin julkaisuihin verrattuna. Erilaisten julkaisuiden välinen tykkääjä- ja kommenttimäärä voi vaihdella todella paljon.
Omasta mielestäni tiimimme tekemä yhteistyö Sokos Hotel Vaakunan kanssa oli todella mielenkiintoinen ja onnistunut. Pääsimme toteuttamaan markkinointia käytännönläheisesti hyvin vapain käsin ja hyvällä yhteishengellä hotellin kanssa. Yhteistyöprojekti nosti mielenkiintoani hotellialalla työskentelyä kohtaan.