Historiansa ensimmäinen Hämpton Games -pelitapahtuma järjestettiin Hämeenlinnan Verkatehtaalla lauantaina 11.1.2020. Tapahtuma keräsi pelaamisesta kiinnostunutta yleisöä sekä pelaajia sankoin joukoin nauttimaan eSoprtsiin keskittyneestä tapahtumasta. Tapahtumassa pelattiin CS:GO sekä Super Smash Bros Ultimaten -turnaukset. Hämpton Games oli myös samalla ensimmäinen isomman luokan pelitapahtuma, joka Hämeenlinnassa järjestettiin.

Oma tietämykseni pelaamisesta tai eSportista ei ole kovinkaan vahva. Pikkuveljen pelaamista on tullut välillä katsottua sivusta aina kyllästymiseenkin asti, mutta syksyllä 2019 cSchool -opinnoissa koulun kautta annettu toimeksianto kuitenkin avasi silmäni eSportsin maailmalle. Viiden hengen tiimimme saikin toimeksiannoksi kehittää koulullemme, eli HAMKille omaa eSports toimintaa ja miten sitä voitaisiin hyödyntää osaksi opiskelijoiden opintoja. Toimeksiannon yhteydessä kuulin ensimmäisen kerran Hämpton Games -tapahtumasta, joka jäi lopulta mieleen pyörimään pidemmäksikin aikaa.
Toimeksiannon käynnistämisessä kesti oma aikansa, kun tiimillämme ei ollut oikeastaan varmuutta siitä, mitä kaikkea toimeksiannolta haluttaisiin. Saimme kuitenkin muutaman tarkemman tehtävänannon, jotka olivat eSports kyselyn luominen peruskoululaisille sekä toisen asteen opiskelijoille, suunnitella mahdollista eSports moduulia koulullemme ja miettiä, miten HAMKin omaa eSports joukkuetta voisi markkinoida.
Kun tarkemmat tehtävät oli annettu, alkoi tiimissämme aktiivinen pohdintaprosessi siitä, mitä kaikkea tehtäviin voisikaan keksiä. Pääsimme myös osallistumaan 22.11.2019 Hämeenlinnan kaupungin järjestämään eSports työpajaan, jossa eri tahot niin kaupungilta, seurakunnasta, nuorisotyöstä ja oppilaitoksista kehittävät yhdessä eSports toimintaa Hämeenlinnan alueelle. Työpajaan osallistuminen oli loistava kokemus ja avasi ainakin omia silmiä entisestään siitä, miten tärkeää eSports toiminta tulee tulevaisuudessa olemaan. Oli mukavaa päästä keskustelemaan ja ideoimaan tulevaisuuden isoa hanketta eri tahojen kanssa.
Toimeksiannon työstäminen oli siis lähtenyt vauhdilla käyntiin ja hyvään lopputulokseenkin päädyttiin. Kyselypohjat saatiin tehtyä ja lähetettyä eteenpäin, suunnitelma HAMKin omasta eSports moduulista ja sen sisällöstä oli kattava sekä HAMKin eSports joukkueen markkinointiin suunniteltiin somekanavien perustamista, haalarimerkkejä sekä pelaajille yhtenäisiä peliasuja. Oma roolini toimeksiannon parissa oli lähinnä keksiä uusia ideoita sekä luoda suunnitelma eSports moduulin mainoksesta.
Vaikka eSports toimeksianto saatiin tehtyä loppuun jo ennen joulua ja joulomaa, olin kuitenkin kiinnostunut näkemään, millainen kokonaisuus Hämpton Gamesista tulee, tuleeko paikalle kuinka paljon porukkaa ja miten HAMKin oma joukkue pärjäisi CS:GO -turnauksessa. Olinkin jo päättänyt, että menen käymään tapahtumassa ainakin kääntymässä, mutta kohdalle osuikin hyvä yhteensattuma. Tapahtumaan kyseltiin vapaaehtoisia pitämään HAMKin ständiä ja olin aivan innoissani lähdössä ständeilemään, joten niin sanotusti kaksi kärpästä yhdellä iskulla.
Tapahtuma oli hyvin rento ja ilmassa oli aistittavissa jännitystä sekä positiivinen ilmapiiri. Aamupäivästä porukkaa ei ollut vielä kovinkaan paljoa paikalla, mutta iltapäivällä porukkaa alkoi saapua enemmän ja CS:GO -turnauksen areenana toiminut Vanajasali alkoi täyttyä. HAMKin markkinointihomman ohella pääsi onneksi myös seuramaan pelaamista ja se oli jotain aivan uutta ja ihmeellistä. En ole aikaisemmin tajunnut, kuinka mielenkiintoista ja jännittävää seurattaavaa CS voi olla, vaikka pelistä ei vielä juuri mitään ymmärräkään.
TOP3 – mitä opin?
- eSportsilla on suuri merkitys tulevaisuudessa. Kyseinen ala tulee kasvamaan entistä nopeammin ja siitä tulee todella iso bisnes, jonka pariin tulee paljon uusia työtehtäviä ja -paikkoja.
- Oma käsitys muuttui kokonaan pelaamisesta ja eSportsista. Aiemmin olin suhtautunut pelaamiseen hyvin skeptisesti, mutta nyt kyllä nostan pelaajille hattua. Pelaamiseen tarvitaan niin älyllistä taitoa kuin sorminäppäryyttäkin. Pelkkä pelien katsominen nostattaa sykettä, joten pelaajat menee vielä siitä seuraavalle tasolle. eSports on todellakin urheilua!
- Uusiin projekteihin täytyy uskaltaa tarttua, vaikka tietämys olisikin vielä lähes olematon. Tekemällä oppii ja uuden oppiminen on aina palkitsevaa!
Olin positiivisesti ylättynyt Hämpton Games -tapahtumasta. Tapahtuma oli ainakin näin kävijän näkökulmasta onnistunut, vaikka päivän aikataulu venyi pitkäksi teknisten ongelmien takia. Tietysti myös HAMKin turnausvoitto kruunasi tapahtuman. Ehkä eSports on vielä joku päivä mun uusi aluevaltaus?