Toimin partiolippukunnassani Roineen Tytöissä nyt kolmatta vuotta ohjelmajohtajan pestissä. Ohjelmajohtaja kuuluu lippukunnan johtokolmikkoon ja pestin keskeisin tarkoitus on huolehtia oikeaoppisen partio-ohjelman toteutumisesta lippukunnassa. Pestiin liittyy siis paljon vastuuta kuin myös tekemistäkin. Yhtenä osana lippukunnassani laadittuun ohjelmajohtajan pestikuvaukseen kuuluu lippukunnan kehittämispäivän järjestäminen kerran vuoden aikana.
Kuten edellisestä kappaleesta voi tulkita, olen järjestänyt kyseisen tapahtuman jo kahteen otteeseen ja nyt oli kolmannen vuoro. Lippukunnan kehittämispäivän tarkoituksena on kehittää lippukuntamme toimintaa sekä kartoittaa toiminnan tilannetta, mikä on hyvin ja missä löydettäisiin vielä parannettavaa. Kehittämispäivä on johtajille (yli 15-vuotiaille) tarkoitettu tapahtuma, jossa ideoidaan ja keskustellaan yhdessä lippukunnan toiminnasta, joskus myös erilaisin aktiviteetein. Lippukunnan kehittämistyö on kaikkien kannalta tärkeää, sillä kehittämisen avulla johtajien tekemä vapaaehtoistyö pyritään pitämään mielekkäänä ja vastuuta pyritään jakamaan kaikille tasaisesti. Kehittyvä toiminta takaa myös tyytyväiset nuoret ja lapset, jotka haluavat jatkaa partiotoimintaansa meillä Roineen Tytöissä.
Tälle toimintakaudelle, 2019-2020, halusin järjestää jotain uutta ja erilaista aiempiin vuosiin verrattuna. Halusin myös kasata muutaman hengen tiimin tapahtuman järjestämiseen, jotta en joudu kaikkea tekemään yksin, vaikka tapahtumasta vastaankin viime kädessä. Edellisinä vuosina tapahtumaan on ilmoittautunut pääaisassa alle kymmenen hengen porukka, jonka kanssa ollaan vietetty päivä keskusteluiden merkeissä. Tälle vuodelle asetin tavoitteeksi erilaisten toiminnallisten aktiviteettien sisällyttämisen kehittämisideointiin, saada suuremman johtajaporukan tapahtumaan sekä johtajien hyvinvoinnin huomioimisen johtajahuollon merkeissä. Ennen kaikkea oli tärkeää madaltaa ihmisten kynnystä osallistumiselle ja markkinoida tapahtumaa enemmän uusien osallistujien toivossa.
Roineen Tyttöjen kehittämispäivä ja siihen yhdistetty johtajahuolto järjestettiin 18.-19.1.2020 Kangasalla. Päivä aloitettiin lippukunnan hyvien ja huonojen puolien pohdinnalla ensin pienryhmissä post-it-lapuille ajatuksia kirjaten ja sen jälkeen jokainen ryhmä esitteli keskustelunsa tulokset ja ne koottiin yhdelle paperille. Samaa työskentelytapaa jatkettiin vielä uusien ideoiden kehittämiseen ikäkausien siirtymiin liittyen. Työskentelytapa oli erinomainen, sillä saimme aikaan loistavaa keskustelua sekä paljon uusia ideoita.


Välillä syötiin lounasta ja iltapäivällä jatkoimme kehittämispäivän ohjelmaa hiukan rennommissa merkeissä. Lounaan jälkeen jokainen sai haaveilla unelmien lippukunnasta ja askarrella unelmien lippukunnastaan kuvan leikkaamalla vanhoista aikakauslehdistä kuvia ja sanoja sekä liimaamalla ne paperille. Oli hieno nähdä, että ehkä hiukan lapsellinen aktiviteetti upposi moneen aikuiseen ja kuvat unelmien lippukunnista olivat todella hienoja.
Askartelun jälkeen jatkoimme keskustelua lippukunnan varainkeruusta ja miten sitä voitaisiin kehittää tai mitä kaikkia uusia varainkeruutempauksia voisimme keksiä. Suunniteltiin myös uusia RoTy-tuotteita eli lippukunnan logolla ja nimellä varustettuja vaatteita. Väliin juotiin kahvia ja aloitettiin uusi, jatkossa vuosittain toteutettava perinne eli vuosittain äänestettävät ja jaettavat RoTy-tittelit. Äänestettävänä oli muun muassa vuoden touhutäti, ilopilleri, tsemppari, inspiroija, äitihahmo ja retkeilijä.

Suljetun lappuäänestyksen jälkeen ohjelmassa oli hiljentymistä omien ajatusten ja palautteen antamisen parissa ulkona metsän reunassa kynttiläpolkua seuraten. Kynttiläpolulle oli laitettu kymmenen kysymystä, joissa jokaisessa oli kolme vastausvaihtoehtoa. Jokainen valitsi itselleen sopivan vastauksen ja poimi rautalankaansa vastausvaihtoehdon värisen helmen. Muiden ollessa ulkona minä ja muut tapahtuman järjestäjät valmistelimme sisälle iltaohjelmaa eli RoTyGaalaa.

Gaalaan puimme jokainen partiopaidan päälle ja nostimme juhlallisesti alkumaljan alkoholittomalla festival-juomalla, sillä partiohan on päihteetön harrastus. Alkusanojen ja -maljojen jälkeen titteliäänestyksen tulokset julkaistiin ja tittelit jaettiin niiden ”voittajille” kera tyylikkäiden olkanauhojen. Minut oli äänestetty vuoden inspiroijaksi ja olin siitä hyvinkin otettu. Titteleiden jaon lisäksi gaalassa oli ohjelmassa tietenkin syömistä, paketointikilpailu joukkueviestinä sekä partioalias -sanojen selitystä pantomiimin keinoin. Ilta huipentui paljuiluun ja saunaan.
Makuupussissa nukutun yön jälkeen aamu alkoi brunssin valmistelun merkeissä. Sunnuntaiaamuna pidimme lippukuntamme kuukausittain järjestettävän hallituksen kokouksen, jossa käsiteltiin kuukauden aikana tapahtuneita asioita. Esityslistalla oli paljon talouteen liittyviä päätöksiä sekä uusien tavoitteiden asettamista.
TOP3 – mitä opin?

1. Partiotapahtuman järjestäminen on kivaa, mutta raskasta. Ennakkoon tehdään paljon suunnitelmia ja valmisteluita. Pitää muun muassa mainostaa tapahtumaa eri kanavissa, luoda sähköinen ilmoittautumislomake, etsiä tapahtumalle sopiva paikka ja varata se sekä hoitaa kaikki tarvittava paikalle tapahtumaan (kuten käydä kaupassa ostamssa kaksi kärryllistä ruokaa).
2. Joka vuosi löytyy uutta kehitettävää lippukunnassa. Vaikka kehittämispäivä järjestetään meillä vuosittain, löytyy joka vuosi jotain uutta mitä voisi kehittää paremmaksi. Asioissa mennään vuoden aikana paljon eteenpäin, mutta on hyvä muistaa asettaa myös uusia tavoitteita.
3. Meillä on RoTyssä aivan mahtava johtajaporukka! Aktiivinen johtajaporukka osaa puhaltaa hyvin yhteen hiileen ja kaikki ovat kavereita keskenään. Vaikka olen itse porukan nuorimmasta päästä ja osan kanssa ikäeroa voi olla 10-20 vuotta, tuntuu siltä, että kuuluu porukkaan ja ollaan kaikki samalla aaltopituudella. Ihania tyyppejä!
Kaiken kaikkiaan mulla oli aivan huippu viikonloppu partion parissa. Vaikka vastasinkin tapahtuman järjestämisestä, sain kuitenkin itsekin paljon irti ja pääsin myös rentoutumaan hyvässä porukassa. On kiva huomata, että partion parissa pääsee tekemään ja oppimaan lähes aina jotain uutta. Myös mielenkiintoiset keskustelut ja uudet ideat lisäävät innostusta partion parissa jatkamiseen.